Kiitetty ohjaaja Christopher Nolan luotsaa kansainvälistä tähtikaartia uudessa elokuvassaan "Inception". Tämä ainutlaatuinen scifi-toimintaelokuva vie katsojat maailman ympäri ja vieläkin pidemmälle, unien rajattomaan maailmaan. Dom Cobb (Leonardo DiCaprio) on alansa ehdoton huippu vaarallisessa lajissa, jota kutsutaan 'poiminnaksi': arvokkaiden salaisuuksien varastamisessa syvältä ihmisten alitajunnasta, kun heidän mielensä ovat haavoittuvimmillaan unen aikana. Harvinaisen kykynsä takia Cobbista on tullut kysytty ammattilainen uudessa häikäilemättömän yritysvakoilun maailmassa. Maineen hinta on kuitenkin kallis: työ on tehnyt hänestä kansainvälisen lainsuojattoman ja maksanut hänelle kaiken, jota hän on koskaan rakastanut. Nyt Cobbille tarjotaan mahdollisuutta vapauteen. Tekemällä vielä yhden keikan Cobb voi saada elämänsä takaisin, mutta vain jos hän pystyy mahdottomaan "istutukseen". Varastamisen sijaan Cobbin ja hänen tiiminsä on onnistuttava kääntämään asetelma päälaelleen; heidän tehtävänään ei ole varastaa ajatusta vaan istuttaa se. Jos he onnistuvat, kyseessä voi olla täydellinen rikos. Cobbin tiimin asiantuntemus on huippuluokkaa ja suunnitelma viimeistä piirtoa myöten hiottu, mutta kukaan heistä ei ole osannut varautua vihamieliseen vastustajaan, joka tuntuu aavistavan heidän jokaisen liikkeensä. Heitä uhkaa vihollinen, jonka ilmaantumisen vain Cobb olisi voinut ennustaa.

Genre
Toiminta, Trilleri, Sci-FiYear
2010Country
USADirector
Christopher NolanActors
Leonardo DiCaprio Joseph Gordon-Levitt Ellen Page Tom Hardy Ken WatanabeLinks
IMDBLength
142 min
- Pappi lukkari talonpoika vakooja
- The Girl With The Dragon Tattoo
- Hysteria
- Simon och Ekarna








































Onhan se komea ja saa aivot nyrjähtään. Kaipaisin kuitenkin vähän jotain järkeä koko touhuun :)
Tosi hyvä leffa, mutta kaatuiko hyrrä lopuksi.
Tosi tylsä ja omituinen leffa. Huono ohjaus; näillä nykyajan tehosteilla ei vielä tehdä hyvää elokuvaa. Hyvät näyttelijätkään eivät voi tehdä leffasta hyvää, jos juoni on huono. Pitkästä aikaa elokuva, jonka olisin halunnut jättää kesken.
tää oli tosi hyvä mut pitäs kattoo kolme kertaa peräkkäin että tajuais juonen kunnol...
Batmanin uudistajalta todella laadukas Sci-Fi trilleri ... taattua Nolania. Ehkä lopun olisi voinut hoitaa vähemmälläkin kikkailulla ... hence "only" 4 stars.
Todella hyvä elokuva. Alku oli vähän puuduttava, mutta kun pääsi juoneen kiinni. Niin juoni kasvoi kasvamistaan. Suosittelen.
hyvä elokuva, mä pidin.
Inception. Jolly good shite. Gotta like it.