Red Riding Hood - Punahilkka

TrilleriDraama    |    2011    |    95 min    |   
     123 votes
Add to Watchlist
Tell a friend
Plot

Amanda Seyfried näyttelee nuorta ja kaunista Valerieta, jonka sydämestä ja kädestä taistelee kaksi miestä. Hänen rakastettunsa on tummasilmäinen ja hyljeksitty Peter (Shiloh Fernandez), mutta vanhemmat haluavat hänen naivan varakkaan Henryn (Max Irons). Valerie ja Peter eivät halua menettää toisiaan, joten he suunnittelevat karkaavansa yhdessä. Suunnitelmat muuttuvat, kun kylää ympäröivässä metsässä vaaniva ihmissusi tappaa Valerien isosiskon.
Jo vuosien ajan kylän asukkaat ovat onnistuneet pitämään pedon kylläisenä ja rauhallisena tarjoamalla sille täyden kuun aikaan uhrilahjaksi kotieläimen. Mutta verenpunaisen kuun kajossa suden nälkä on kasvanut ja se on riistänyt ihmishengen. Kostonhimoiset kyläläiset kutsuvat apuun maineikkaan ihmissudenmetsästäjän Isä Solomonin (Gary Oldman), jonka mukaan ihmiseksi päivisin muuttuva susi voi olla kuka tahansa kylän asukkaista. Paniikin vallatessa kyläläiset Valerie huomaa, että hänellä on ainutlaatuinen yhteys petoon − yhteys joka vetää heitä toistensa puoleen, ja joka tekee Valeriesta sekä epäillyn... että syötin.

Comments (2)

Set score: 
     
Petsku30
2011-11-14
19:00

Hyvä elokuva. Sadusta on onnistuttu tekemään hienosti aikuisten versio

     
Catgirl
2011-04-07
16:18

vaikuttaa tosi hyvält leffalt pitäs käydä kattoo jossain tai oottaa et tää julkastaan tääl...

Red Riding Hood - Punahilkka

Original Title

Red Riding Hood

Genre

TrilleriDraama

Year

2011

Country

USA

Director

Catherine Hardwicke

Actors

Amanda Seyfried
Gary Oldman
Billy Burke
Shiloh Fernandez
Max Irons

Links

IMDB

Length

95 min
Latest movies
Headweb in: English Svenska Norsk Suomi Dansk